Ravintola Skøgul, herkkuja jumalten juomasarvien täyttäjältä


Harvemmin sitä pääsee tutustumaan ravintolaan sen sulkemisajan jälkeen, mutta näin hyvin siinä nyt kävi.

Saavuimme paikalle neljän muun bloggaaja kollegan kanssa Victoria kortteliin, Helsingin Jätkäsaaressa sijaitsevaan Ravintola Skøgul:iin ilta seitsemän aikoihin.

Mielenkiintoinen paikka tuo Victoria kortteli, sen kerrotaan olevan Jätkäsaaren kulttuurin ja monimuotoisen taiteen keskus, jonka keskiöstä löytyy teatteri Viirus.



No ulkopuolelta ravintolaa katsoessa, sitä koristi vielä ”hiekkadyynit” ja muut mukavat esteet, mutta sisällä ravintolassa kaikki näytti valmiilta, olihan se ollut avoinna jo toukokuusta lähtien.



Ravintola on Aalto-yliopiston opiskelijoiden omistama sekä heidän itsensä alusta asti suunnittelema  ja rakennettu talkoovoimin. Sisutus on pohjoismaisen minimalistinen,  koska sillä on haluttu antaa tilaa ravintolassa tarjottaville annoksille.


                             tämä seinä oli toteutettu todella hyvin

Ravintolassa on tarjolla arkisin varsin edullinen lounas ja salaattipöytä  10,-  € hintaan. Vaihtoehtoja löytyy päivittäin kolme ja niistä suurin osa käy kaikille, sillä listalla on aina laktoositon, gluteeniton ja vegetaarinen vaihtoehto. Kuulimme myös kokilta, että ruokia voidaan aina soveltaa syöjän mukaan, erinomaista vai mitä!




                          nämä aterimet olisi saatava kotiinkin

Mutta nyt itse iltaan ja sen herkullisiin tarjottaviin.

Saimme valita aperitiivit oman maun mukaan, seinältä olevalta listalta.





Niitä nauttiessa kokkimme Niklas Kamila kertoi illan menusta ja samalla saimme kuulla lisää ravintolan historiasta, opiskelija osuuskunnasta ja nimen historiasta hallituksen jäsen Sebastian Sigridsiltä.





Nimensä ravintola on saanut skandinaavien mytologiasta, hän on ollut Valhallan Valkyria, jonka tehtävänä oli täyttää jumalten juomasarvet. Nimi viittaa myös omistajiin, Teknologförendingeniin ja heidän osakuntataloon Urdskjallariin, joka tarkoittaa jumalten juomasarvea.


      tässä illalliseen kuuluvat juomat







Herkulliset alkupalat, Graavattu porkkana tomaattitartar, pikkelöityjä sieniä ja kroppkakku puolukoiden kera.



Ai että miten hyvää!



Maa-artisokkakeitto ja ravunpyrstöjä. Arvaat varmaan kuinka nautin.



Kanasalaatti paahdetulla punajuurella ja kurpitsalla.





Täyteläistä sienirisottoa, vei muuten kielen mennessään.





Päivän kala oli lohta kukkakaalisoseella, paahdettuja porkkanoita ja lehtikaalisipsejä. Ja juu, luojan kiitos syömämme annokset olivat pienennettyjä normaali annoksista, muuten olisin ihan varmalla räjähtänyt kahtia.



Koska eräs bloggaajista oli kala-allerginen, tarjottiin hänelle tässä vaiheessa  Skøgulin hampurilainen, 150g naudanlihapihvillä (voi myös valita papupihvin) pikkelöidyn sipulin, coleslawin ja bataattiranujen kera.



Ja tässä vielä illan pääruoka. Karitsan paahtopaistia porkkanasoseella, papupaistosta ja karpalokastiketta. Voit vain kuvitella oliko vatsa täynnä, kaikki piti syödä lautaselta, niin ihania annoksia, joissa todella maistui aidot raaka-aineiden maut, ihan täydellistä.



Illan päätti kermaviilipannukakku, päärynöillä ja vaniljakastikkeella.



Jos olisin kehdannut. olisin varmaan nuollut lautasen ihan puhtaaksi.

Tuhannet kiitokset Ravintola Skøgulille ja ammattitaitoisille sekä ystävällisille isännille. Mitä parhainta jatkoa tulevaisuuteen!

Ja niin mukavasta seurasta rakkaille kollegoilleni blogien Marjon matkassa, Tinskun keittiössä, Aitoa arkiruokaa sekä Kulinaari takana.

Yhteistyössä Ravintola Skøgulin kanssa.

12 kommenttia:

  1. Voi, että mitä herkkuja...mä täällä vaan kuolaan. Sähän voisit tehdä jutun miten noita herkkuja tehdään kotioloissa :D

    Muisk!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taru, ai että oot ihana <3.... ihana luotto sulla mun taitoihin, olen otettu. Kiitos paljon ja mukavaa keskiviikko iltaa sulle ihanainen!

      Poista
  2. Oli kyllä kiva ilta hyvän ruoan ja ihanien kolleegoiden seurassa! ❤️

    VastaaPoista
  3. Röyh, niin tuli massuun hyvä olo jo pelkästään kuvien katselusta. Ihania ruokia. Tyttären kanssa heti ihasteltiin kanasalaattia ja sienirisotto, kyllä tuollainen burgerikin maistuisi.
    Ihanaa keskiviikkoiltaa Sari <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania ruokia todellakin ja maistuivat just niiltä raaka-aineilta kuten pitikin, turhat kermat sun muut oli poissa, tykkäsin todella. Mukavaa keskiviikkoa myös sinulle Outi <3.

      Poista
  4. Oi herranjestas mitä ruokaa! Nyt kyllä harmittaa todella paljon, etten päässyt tulemaan paikalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisipa ollut ihana nähdä sinuakin pitkästä aikaan ja herkkuja oli vatsan täydeltä. Aurinkoista viikonloppua sinulle :).

      Poista
  5. Ravintola Skogul on erittäin mukava paikka ja se ruoka vasta hyvää olikin. Erinomainen palvelu ja mielikuvista ruoka-annoksissa. Pidin myös sisustuksesta paljon. Kiitos seurastasi Sari :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin pidin ravintolan miljööstä sekä aterioiden herkullisista mauista ja mikä parasta myös hinta kohdillaan. Kiitos seurasta myös sinulle <3.

      Poista
  6. Ihania herkkuja! Ja niin kaunis outfit. Anteeksi finglish, mutta en keksi suomenkielistä sanaa :) Ja mielenkiintoinen tarina ravintolalla. Ja kiva sisustus.
    Huomasin, että Skogul on Offerillan uutiskirjeessä. Pitääkin hyödyntää se jollakin tulevalla Helsingin "keikalla". Kiitos kivasta esittelystä. Arvaa vaan, tuliko nälkä :)
    Aurinkoisia syyspäiviä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ruoka oli erittäin hyvää ja maku vastasi ulkonäköä. Kivan näköinen myös tuo paikka ja kuulin jälkeenpäin, että näin syksyllä ja talvella sinne olisi tulossa viherkasveja pehmentämään tunnelmaa. Niin se Offer, pitääkin pitää se itsekin mielessä. Aurinkoa myös sinun päiviisi <3.

      Poista

Seuraa myös intagramissa

mukana

Mukana

mukana

mukana
Keski-Uudenmaan blogit Kublo

resepti arkisto

Sisällön tarjoaa Blogger.

Hae reseptejä

Hae tästä blogista

tykkää myös Facebookissa

liity blogini lukijaksi tästä