SUOLAISET PANNUKAKKU PALLEROT MOZZARELLA JUUSTOLLA




Voi onnea ja iloa, joka johtui viime viikonlopun upeasta auringonpaisteesta, ystävien ex tempore vierailusta mökillä sekä Kalkkisten kyläpäivillä tekemästä kirpputorilöydöstä.
                  
Olin jo pitkään haaveillut tästä valurautapannusta, joka ehkä parhaiten tunnetaan tanskalaisena pannukakku ja munkki pannuna. Sen kunto oli melkein priima ja hinta erittäin kohtuullinen. Kaverit eivät oikein ymmärtäneet mun voiton tanssia :D. Onko sinua viime aikoina onni potkinut?





Pannussa on tavalliseen lettupannuun verrattuna syvät kuppimaiset kolot, joten sillä saa mm. varsin kivan näköisiä pallomaisia pannukakkuja aikaan.

                 kuva lainattu googlesta

Meillä kun tykätään enemmän suolaisista kuin makeista leivonnaisista, niin halusin kokeilla juustolla ja pinaatilla täytettyjä pannukakkuja. 






Juustoksi valitsin tällä kertaa tuoreen mozzarella juuston, joka toimikin näissä hyvin.

Ohjeen määrästä tulee noin 18 kappaletta.

Jos kaipaat tällaista pannua niin googlettamalla munkkipannu valurautainen pitäisi löytyä.




SUOLAISET PANNUKAKUT MOZZARELLALLA JA PINAATILLA


Raaka-aineet:


  • 3 dl piimää
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 0,5 tl ruokasoodaa
  • 0,5 tl suolaa
  • ¼ tl sokeria
  • 2 kananmunaa (keltuaiset ja valkuaiset eroteltuina)
  • 4 rkl kirkastettua voita
  • 1 mozzarella pallo
  • reilu kourallinen pinaatin lehtiä silputtuna
  • 2 puutikkua paistamiseen



OHJE:

Sulata mikrossa tai kattilassa noin 50 g voita ja anna jäähtyä. Käytä taikinassa sitä kirkasta voita, joka jää pinnalle, lopun voit käyttää paistamiseen.

Sekoita leivinjauhe, ruokasooda, suola ja sokeri vehnäjauhoihin.

Erottele munan keltuaiset ja valkuaiset.

Vispaa ensin keltuaiset vaahdoksi. Kaada joukkoon piimä ja lisää vehnäjauhoseos vähitellen sekaan samalla vispaten.

Lisää 4 ruokalusikallista kirkastettua voita.

Vatkaa lopuksi valkuaiset vaahdoksi ja nostele taikinan sekaan kauhalla.

Anna taikinan seistä pöydällä vähintään puoli tuntia.

Leikkaa mozzarella juusto paloiksi ja silppua pinaatinlehdet.

Lämmitä pannu ja lisää koloihin voita (käytä sitä, joka jäi yli kirkastetusta voista).

Lisää noin ruokalusikallinen taikinaa jokaiseen kuoppaan ja heti perään mozzarella juuston pala sekä silputtua pinaattia. Lisää päälle vielä taikinaa, korkeintaan reunoihin asti.

Anna pannukakkujen paistua ja käännä pallot puutikkuja apuna käyttäen ja paista myös toinen puoli. Kokeile tikulla pannukakkua ja kun taikinaa ei jää enää siihen niin pallero on valmis (tikkua ei kannata painaa syvälle, ettet erehdy luulemaan sulanutta mozzarellaa taikinaksi).

Jatka kunnes kaikki pannukakut ovat paistettu.

Tarjoa palleroisia hillolla tai vaahterasiirapilla.



Ensi viikonloppuna ajattelin tarjota näitä herkkuja vanhemmilleni aamupalaksi, saas nähdä mitä pitävät.

Taidanpa vaihtaa juustonkin cheddariksi :).

Mukavia pannukakku hetkiä myös sinulle!

Ai niin ja tällä pannulla voit paistaa mainiosti (myös grillissä) vaikka pekoni-kanamuna pesiä.


32 kommenttia:

  1. Voi hyvänen aika, miten herkulliselta kuullostaa!
    PAKKO kokeilla, vaikka mun tekemänä ulkonäkö olisi suoraan perunamaalta....

    Ihanaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Taru ja varmasti onnistut, ei nää niin vaikeita ole, kunhan pannu ei ole liian kuuma, niin piece of cake koko homma. Mukavaa loppuviikkoa myös sinulle ja herkullisia pannukakku juhlia :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Hei tuhannet kiitokset Kaisa, kun pistäydyit kysymään noista valkuaisista, oli jäänyt pois ohjetta kirjoittaessa. No tietty ne lisätään taikinaa vaahdotettuina. Kiitos paljon kun tulit kommentoimaan <3. Mukavaa loppuviikkoa <3

      Poista
  3. Samaa jäin minäkin miettimään....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa kiva kun huomasitte tämän! Kiitos kuuluu teille ja sain reseptin kuntoon. Vaikka sitä lukee moneen kertaan, niin aina silloin tällöin tulee sokeaksi omalle kirjoitukselle.

      Poista
  4. Onnistuiskohan nämä muffinsivuoissa? Onko kukaan kokeillut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa-a se on kyllä ihan eri tekniikka, mutta mikä estää kokeilemasta pienellä määrällä :)

      Poista
    2. Vois muuten testata. Itsehän en omista tuollaista pannua, mikä luo omat haasteensa tuon reseptin kokeiluun. Kiitti ajatuksesta!

      Poista
  5. Oi mitkä ihanat palleroiset!

    Rautapannuonnea koin minäkin pari viikkoa sitten. Maalla on kesäsunnuntaisin paikallisella kuolinpesien ostajalla kirppis, viimeksi ostin yhden kuvauslautasen ja hyväkuntoisen rautapannun yhteensä vitosella. Pienempää, rautakahvaista pannua olin kaipaillutkin jo tovin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Tuuli ja pakko myöntää palleroiset olivat ihania. Maaseudun kirpparit ovat kyllä ihan parhaimpia aarreaittoja, joissa yleensä tekee niitä parhaita löytöjä. Mukavia paistohetkiä myös sinulle <3

      Poista
  6. Ebelskivereitä! Nämä ovat ihania ja kuulema tanskalaiseen joulunaikaan kuuluva herkku.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heissan kaima ja juu kävin eilen sun blogissa katsomassa, että olit myös tehnyt niitä makeita versioita ja hiukan erilaisella twistillä, hyvältä näyttivät nekin. Me kun ollaan tällaisia suolaisen ystäviä niin näistäkin tehtiin suolaisia, vaikka hillolla ja vaahterasiirapilla sitten niitä syötiinkin. Suurta herkkua ja varmasti tulee jäämään meitin listalle. Mukavaa kesän jatkoa sinulle :)

      Poista
  7. mitens tuolla sitten paistetaan, siis ihan tavallisella, tasaisella liedellä? Eikös siinä kuumene vai ihan pieni osa pohjasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun katsot noita kuvia tarkkaan, huomaat varmaan, että itse olen paistanut keraamiliedellä, joten sillä tai tavallisella varmasti onnistuu, induktioliedestä en tiedä, se pitäisi ensiksi selvittää.

      Poista
  8. Pitää laittaa itselleni muistiin, että en tule vierailulle blogiisi toiste näin nälkäisenä. Aivan ihanan näköisiä nuo pallerot <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heissan Outi ja kaunis kiitos sinulle ja mars jääkaapille siitä. Aurinkoisia päiviä sinulle :)

      Poista
  9. Nerokas resepti ja niin mahtava alkupala & pikkusuolainen! Tuo pannu on ehkä satava, vaikkei kaapeissa enää tilaa olekaan...; )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Heli, näistä tuli kyllä huikean hyviä ja ilo on tällaista repsua jakaa. Ymmärrän hyvin tuon kaappitilan (mulla 7 neliön keittiö), mutta aina on tilaa yhdelle pannulle :).

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Kiitos paljon ja juu huomenna täytyy mökillä paistaa näitä aamupalaksi porukoille. Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua sinulle <3

      Poista
  11. Ihana löytö💙Mä tunnen tuon pannun tosiaankin tanskalaisena aebleskiver-pannuna,ja kiva nähdä myös herkullinen suolainen versio

    VastaaPoista
  12. Ihana löytö💙Mä tunnen tuon pannun tosiaankin tanskalaisena aebleskiver-pannuna,ja kiva nähdä myös herkullinen suolainen versio

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heissan Jael, pannu tulee olemaan kovassa käytössä, niin uskoisin. Huomenna testissä eri juusto ja päälle paksulti vaahterasiirappia :D. Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  13. Absolutely unique and fine piece of information. I've never spent that much time reading before but this is really awesome. .

    VastaaPoista
  14. Nam, näyttävät todella herkulliselta! Mitenkähän nuo onnistuisi ilman tuota pannua..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Minnea, onnistuu kyllä ihan lettupannullakin, laita pannulle kuitenkin vain ruokalusikallinen taikinaa/per rengas, taikina turpoaa aika tavalla. Othan kuvaa sitten miten onnistui, mukavaa maanantai-illan jatkoa sinulle :).

      Poista
  15. Ihania palleropannukakkuja <3 Juuri viikonloppuna pyörittelin käsissäni munkkipannua Viini ja Ruoka -tapahtumassa Maku Kitchen Lifen osastolla. En vielä ostanut vaikka mieli teki. Pitänee varmaan käydä kuitenkin ostamassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä mainio pannu ja meillä ahkerassa käytössä, tykkään noiden pannukakkujen mausta enemmän kuin tavallisien, suosittelen testaamaan :)
      Hyviä pyhiä Tinsku <3.

      Poista
  16. Onpa herkullisen näköisiä palleropannukakkuja. Jos minä niitä teen, niin tuota Minnea Murulle antamaasi vinkkiä pitää kokeilla. Munkkipannua en omista.
    Olet sinä oiva kokki 💛 Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heissan Tuula ja kaunis kiitos, nämä pallerot on kyllä niin kivan näköisiä, mutta ennen kaikkea myös makuisia, suosittelen testaamaan.
      Hyviä pyhiä sinulle :).

      Poista
  17. How wonderful post you have published . Thank you for this post shared .

    VastaaPoista

Seuraa myös intagramissa

mukana

Mukana

mukana

mukana
Keski-Uudenmaan blogit Kublo

resepti arkisto

Sisällön tarjoaa Blogger.

Hae reseptejä

Hae tästä blogista

tykkää myös Facebookissa

liity blogini lukijaksi tästä