Kevyttä kesäruokaa, kesäkurpitsa cannellonit



Voiko kesäkurpitsaa monipuolisempaa vihannesta enää ollakaan tai ainakin minä olen siihen niin ihastunut ja rakastunut. Toinen mieli vihannekseni on pinaatti ja näitä olen kasvattanut melkoisen hyvällä menestyksellä myös mökillä.



Kuten huomaat aika hyvin nämä ovat rönsyilleet, kun eivät tahdo pysyä edes kasvatuslaatikossaan :)





Niitä itsekasvattamia joudun kuitenkin odottelemaan vielä jokusen aikaa. Sillä välin turvaudun kaupan antimiin.




Tällä kertaa kesäkurpitsasta valmistui cannellonit yhdessä broilerin jauhelihan sekä juuston kera.




Mukavan kevyttä kesäruokaa eikä mikään estä sinua vaihtamasta tuota jauhelihaa vaikka palvinkinkkuun tai vegeversiona härkikseen. Näitä voi tuunata ihan omaa mielikuvitusta käyttäen.


KESÄKURPITSA CANNELLONIT 4:LLE


Raaka-aineet:

2 kpl kesäkurpitsaa (800 g)

Täyte:

400 g broilerin jauhelihaa
1 sipuli
3 rkl kanafondia tai 1 kanaliemikuutio
1 tl paprikajauhetta
½ tl valkosipulijauhetta
pippuria myllystä
öljyä paistamiseen

1 prk tuore ricottaa 250 g
1 kananmuna
1 kpl Aito cheddarjuustoa 160 g
2-3 pihvitomaattia


OHJE:

Pese kesäkurpitsat ja siivuta ne pitkittäin joko juustohöylällä tai mandoliinilla.

Kaada öljyä muutama ruokalusikallinen paistinpannulle ja kuumenna. Lisää jauheliha ja pilkottu sipuli. Paista muutama minuutti ja lisää kanafondi sekä paprika- ja valkosipulijauhe. Jatka paistamista niin kauan, että liha on ihan kypsää. Nosta sivuun ja anna jäähtyä.

Kaada ricotta juusto kulhoon ja riko joukkoon yksi kananmuna. Ripottele joukkoon myllystä pippuria ja hiukan suolaa.

Raasta cheddarjuustosta 2/3 raasteeksi. Lisää juusto ja paistettu jauheliha kulhoon ja sekoita tasaiseksi massaksi.

Ota ruokalusikallinen massaa, laita se kesäkurpitsaviipaleen päälle ja rullaa rullalle. Laita kevyesti voideltuun vuokaan. Jatka kunnes kaikki siivut on rullattu.

Aseta uunin lämpötilaksi 200 (kiertoilma 180) astetta.

Raasta loput cheddarjuustot rullien päälle ja leikkaa pihvitomaatit siivuiksi ja ne vielä puoliksi. Asettele rullien väliin.

Ripottele päälle vielä pippuria ja hiukan suolaa myllystä.


Paista uunin alaosassa noin 30 minuuttia, kunnes kesäkurpitsarullat ovat pehmenneet ja vuoka on saanut kauniin värin pintaan.

HYVÄÄ RUOKAHALUA!

Lisää kesäkurpitsa ohjeita löydät täältä, kuten esimerkiksi nämä suositut kesäkurpitsatortillat



Linkki suoraan gluteenittomiin kesäkurpitsa tortilloihin tässä

9 kommenttia:

  1. Aivan ihanan näköistä "kesäruokaa". Minun pitäisi rohkeammin testata kurpitsaa eri ruokiin. Mies tykkää käyttää kesäkurpitsaa lihapataan.
    Ihanaa torstai-iltaa Sari <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon Outi <3, mä oonkin saanut jo yhden kaverin pään käännettyä kesäkurpitsan hyväksi, ei aiemmin niin välittänyt siitä, mutta nyt jo tekee ruokaa näistä resepteistä ja tykkää eli suosittelen siis avoimmin mielin kokeilemaan. Ihanaista viikonloppua sinulle ja toivottavasti se aurinko palaa tänne etelään <3.

    VastaaPoista
  3. Ihania ohjeita, mutta en mistään löydä kesäkurpitsatortillan ohjetta. Pakko saada se ohje, kun ovat niin parhaan näköisiä ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heissan Tiina ja kaunis kiitos sinulle <3. Tuosta linkistä olisi vain pitänyt rullata nuolilla eteenpäin ja melko lopusta se olisi löytynyt, laitan sinulle kuitenkin tähän suoran linkin: http://saaranlautasella.blogspot.fi/2016/08/herkulliset-gluuteenittomat.html
      Hyvää viikonloppua ja mukavia kokkailu hetkiä :)

      Poista
  4. On kyllä niin herkulisen näköistä.Minäkin rakastan kesäkurpitsaa,ja piakkoin on tulossa uusi ohjekin siitä.Oikein ihanaa viikonloppua Sari🌺🌸🍀

    VastaaPoista
  5. On kyllä niin herkulisen näköistä.Minäkin rakastan kesäkurpitsaa,ja piakkoin on tulossa uusi ohjekin siitä.Oikein ihanaa viikonloppua Sari🌺🌸🍀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heissan Jael ja kiitos. Kesäkurpitsa on kyllä niin hyvää ja kiva nähdä mitä sinä olet siitä loihtinut :). Mukavaa viikonlopun jatkoa myös sinulle <3

      Poista
  6. Kiitos taas kivasta ohjeesta! Minäkin rakastan (ja kasvatan) kesäkurpitsaa, josta pitää taikoa kaikkea mahdollista, kun sen aika on :)
    Terveisin Kodintuntu/Raija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heissan Raija kiva kuulla, että meitä kesäkurpitsaan hurahtaneita on enemmänkin. Aivan loistavia kasvatusilmoja sinulle :)

      Poista

Seuraa myös intagramissa

mukana

Mukana

mukana

mukana
Keski-Uudenmaan blogit Kublo

resepti arkisto

Sisällön tarjoaa Blogger.

Hae reseptejä

Hae tästä blogista

tykkää myös Facebookissa

liity blogini lukijaksi tästä