Aina ei jaksa eikä makaronilaatikkokaan maistu, JUUSTOINEN LIHAPERUNAVUOKA


Miten onkin niin masentavaa. Harmaata ja olokin niin ”ihan sama mulle”. Vaikka kevät onkin ihanaa aikaa, valon määrä lisääntyy ja tieto kesän lähestymisestä, ei se mielialaani positiivisesti vaikuta.

Mitenkäs sinulla? Tunnetko itsesi energiseksi vai vaivaako sinuakin tämä outo ”ahdistus”.

Vaikeintahan tässä tunnetilassa on se, kun periaatteessa mikään ei ole pielessä ja kuitenkin tuntuu, että kaikki kaatuu päälle. Olen ihan vetämättömissä, kuka tulisi ravistelemaan?


Tällainen olotila vaikuttaa myös kokkailuintooni, pää lyö tyhjää, eikä oikeastaan mikään maistu. Ruokaa on kuitenkin tehtävä.



Helpolla pääsee kun kävelee kaupan pakastinaltaalle, nappaa mukaan perunasipulisekoituksen, lihatiskiltä jauhelihaa ja vihannesosastolta kesäkurpitsaa ja paprikaa.





Kotona pikainen lihan paisto, mausteet perään ja onneksi uuni hoitaa loput.

No pikku viilausta piti kuitenkin tehdä, kun pöydällä nökötti Nacho Cheese Dip, juustokastikedippi. Sopi muuten tosi hyvin tähän vuokaan ja olokin parani syötyäni J. Eihän tämä mitään kevyttä ruokaa ole, vähän kuin lohturuokaa enemmänkin. Ehkä kaipasinkin juuri tätä!





Mitenkäs sinulla, mitä sinä tarjoilet ruoaksi, kun mikään ei huvita? Olisi kiva kuulla sinun lohturuoastasi tai siitä nopeasti nyt pöytään versiosta.


 JUUSTOINEN LIHAPERUNAVUOKA 4-6:lle



Raaka-aineet:

  • 1 kg perunasipulisekoitusta
  • 600 g jauhelihaa
  • 300 g kesäkurpitsaa
  • 1 paprika
  • 1 tl paprikajauhetta
  • 1 tl valkosipulijauhetta
  • 1 tl suolaa
  • ¼ tl valkopippuria jauheena
  • ¼ cayennepippuria jauheena (voi jättää myös pois)
  • ½-1 tl Garam masala maustesekoitusta
  • 2 dl kevytkermaa
  • 1 prk Nacho Cheese Style dip (santamaria juustokastike)
  • 1 pallo mozzarellaa
  • n. 8 pikkutomaattia
  • Öljyä, voita vuoan voiteluun



OHJE:

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.

Pese ja raasta kesäkurpitsa. Leikkaa paprika kuutioiksi.

Voitele uunivuoka.

Lämmitä paistinpannu ja lisää jauheliha pannulle.

Mittaa paprikajauhe, valkosipulijauhe, valkopippuri, suola, cayennepippuri sekä Garam Masala kuppiin ja kaada jauhelihan joukkoon.

Paista jauheliha melkein kypsäksi ja lisää joukkoon kesäkurpitsaraaste sekä kuutioitu paprika. Purista raastetta nyrkissä, jotta saat liian nesteen pois. Paista vielä noin 5 minuuttia.

Kaada puolet perunasipulisekoituksesta vuokaan. Ripottele myllystä hiukan suolaa perunoiden päälle.

Lisää jauheliha-vihannespaistos vuokaan ja kaada loput perunasipulisekoituksesta päälle. Ripottele myllystä vielä aavistus suolaa.

Kaada kevytkerma vuokaan.

Leikkaa mozzarella pallo 6 siivuksi ja laita siivut vuokaan päällimmäisiksi.

Lusikoi Nacho Cheese Style juustodippikastiketta mozzarella siivujen ympärille.

Paista vuokaa noin 45 minuuttia uunin alatasolla.

Ota vuoka uunista ja lisää tomaatteja vuoan pinnalle ja jatka paistamista vielä noin 10 minuuttia uunin keskitasolla.

Tarjoillessa voit leikata yrttejä vuoan pinnalle.


Ruoka maistuu yhtä hyvin punajuurien kuin puolukoiden tai hillon kera. Meillä oli marja-aroniahilloa, AAA ETTÄ, NAM!


Loppujen lopuksi hyvä ruoka = parempi mieli :)





2 kommenttia:

  1. Ihana ja helppo ohje! Sinulla on taito hyppysissäsi tehdä ruokaa siitä, mitä kaapista löytyy. Tosin sinun kaapistasi löytyy paljon enemmän tarvikkeita kuin tämän Tuulan kaapista. Tätä minä taas kokeilen.
    Kiitos Sari!
    Kivaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  2. Heissan Tuula :) kiitos paljon sanoistasi ja nyt kyllä vähän ylikehuskelet tosin piristit päivääni kummasti. Joo kaapeista kyllä löytyy jos jotakin ja lisää löytyy vielä vierashuoneen kaapeistakin, olenkohan mä hamstraaja. Mukavaa viikonloppua myös sinulle!

    VastaaPoista

Seuraa myös intagramissa

mukana

Mukana

mukana

mukana
Keski-Uudenmaan blogit Kublo

resepti arkisto

Sisällön tarjoaa Blogger.

Hae reseptejä

Hae tästä blogista

tykkää myös Facebookissa

liity blogini lukijaksi tästä