Yhden käden Ystävänpäiväleivokset



Ystävänpäivä on parin päivän päästä ja tottahan toki sitä haluaa jotain ihanaa rakkailleen tarjota. Nyt on vaan niin, että minulla on käytössä tällä hetkellä vain toinen (onneksi oikea) käsi.

Kaksi päivää on mies huolehtinut ruoanlaitosta ja hyvin on suoriutunutkin, mutta minulla on ollut ihan polttava vimma päästä keittiöön.  Mies lähti aamulla kukonlaulun aikaan töihin ja eihän minua sitten mikään enää estänyt.




Joo tiedän, ei nämä mitään ihmeellisiä ole, mutta ajattelin jos sinulla on kiire tai vaikkapa muuten vain et pysty/halua tehdä kummempia krumeluureja, niin tässä oiva vinkki, joka todellakin onnistuu vaikka vain yhdellä kädellä. Enkä muuten ole varma olisinko parempia saanut aikaiseksi edes kahdella kädellä J.





YHDEN KÄDEN YSTÄVÄNPÄIVÄLEIVOKSET


Raaka-aineet:

  • 1 pkt torttu/lehtitaikinaa

  • 2 dl kuohu/vispikermaa
  • 3 tl tomusokeria
  • 100 g vaniljatuorejuustoa
  • vadelmia, mustikoita, mansikoita,  1 rkltomusokeria leivoksien päälle


OHJE:

Ota torttutaikinalevyt sulamaan.

Aseta uunin lämpötilaksi 225 astetta.

Ota muotilla tai lasilla painaen taikinalevystä haluamasi kokoisia ”leivos” pohjia ja laita ne leivinpaperin päälle uunipellille.

Paista pohjia noin 10-15 minuuttia uunin keskitasolla. Anna jäähtyä.

Vispaa kerma yhdessä tomusokerin kanssa (monitoimikoneella) vaahdoksi ja lisää lopuksi vaniljatuorejuusto sekaan. Vatkaa vielä hetki.

Leikkaa paistetut ”leivos” pohjat kahteen osaan.

Laita lusikalla kerma-tuorejuustovaahtoa alapuolelle ja lisää marjoja päälle.

Laita ohut kerros vaahtoa leivos ”hatun” pohjaan ja aseta se marjojen päälle. Jatka samoin loput leivokset.

Laita pieneen sihtiin tomusokeria ja koristele sillä leivokset.


IHANAISTA YSTÄVÄNPÄIVÄÄ SINULLE JA RAKKAILLESI <3 <3 <3 <3



ps tää kirjoittaminen yhdellä kädellä on tosi työlästä  :(

2 kommenttia:

  1. Näyttävät hauskoilta! Valmis torttutaikina pelastaa usein pulasta, jos vieraita tulee ex tempore :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo totta, se on kotihengettären pelastaja juuri silloin kun ei ole enempään aikaa :)

      Poista

Seuraa myös intagramissa

mukana

Mukana

mukana

mukana
Keski-Uudenmaan blogit Kublo

resepti arkisto

Sisällön tarjoaa Blogger.

Hae reseptejä

Hae tästä blogista

tykkää myös Facebookissa

liity blogini lukijaksi tästä