Teriyaki lohinugetit ja helppo kermaviilikastike





Puhelin piipittää, kello on puoli kahdeksan lauantai aamuna. Painan torkkua toisenkin kerran, mutta lopulta on noustava kuitenkin.

Klonkutan keittiöön nilkka kipeänä. Eilen töistä autolle kävellessä kaaduin kaksi kertaa. Vasen puoli ropasta erikokoisilla mustelmilla, oikea nilkka turvoksissa entistä enemmän. Eniten pelkäsin miten pahasti kävi läppärilleni, joka sekin lensi pariin otteeseen (onneksi oli sentään laukussa).

Kahvikupin käteen saatuani, istahdan sohvalle painaakseni aamutv:n päälle, mutta katse osuukin olohuoneen ikkunasta ulos. OI oi, mikä taivas ulkona. Vaaleanpunaista, violettia, sinertävää. Ihan huikea näkymä. Auringon nousua en muista pitkään aikaan nähneeni.


Pakko rientää pukemaan, napata kamera ja syyhkäistä ulos kuvaamaan.

Tästähän tulee ihan mahtava päivä J.

Koska päivä alkaa näin hienosti, tekee mieleni jakaa sinulle myös aivan huikea onnistuminen keittiön puolelta. Nimittäin teriyaki marinoidut lohinugetit. Enpä muista, koska olisin syönyt edes fish & chipsejä näin suurella mielihalulla.




Ohje on helppo ja onnistuu takuuvarmasti, kunhan näet hiukan vaivaa ja etsit käsiisi pankojauhoja. Niitä löydät varmimmin etnisistä kaupoista, mutta myös hyvin varustetuista Citimarketeista.

Pankojauhoilla nugeteista saat ihanan rapsakoita, vaikka uunissa paistaen, niin kuin tässä ohjeessa on tehty.


                        kuva lainattu googlesta

Näitä lohinugetteja tarjoamalla olet ystäväpiirisi suosiossa sen takaan. Maistuvat vaikka kylmänäkin.




TERIYAKI LOHINUGETIT JA HELPPO KERMAVIILIKASTIKE


Raaka-aineet:

  • 500 g kirjolohifilettä (reilu kiloinen kokonainen kala)
  • 0,7 dl teriyakikastiketta
  • 4 rkl sitruunan mehua
  • öljyä foliopaperille
Leivitys:

  • ½ dl ruisjauhoja
  • 3 dl pankojauhoja
  • 1 tl suolaa
  • 2 kananmunaa


Kermaviilikastike:
  • 1 prk kermaviilia (200 g)
  • 1 pieni tai ½ iso sipulia
  • 1 maustekurkku
  • 1 ½ rkl sitruunan mehua
  • ripaus sokeria, suolaa, pippuria myllystä



Tarjoiluun sitruunan lohkoja ja sormisuolaa/suolaa myllystä

OHJE:

Pyyhi lohifileet talouspaperilla kuiviksi. Puhdista hyvin ruodoista.

Mittaa astiaan teriyakikastike ja sitruunan mehu. Sekoita.

Leikkaa terävällä veitsellä paloja kalasta. Aloita häntäpäästä, leikkaa fileesta poikittain noin 3-5 cm levyisiä paloja irrottaen ne nahasta.

Laita kalapalat marinaadiin noin ½ tunniksi.

Aseta uunin lämpötilaksi 220 astetta.

Sekoita kulhossa ruisjauhot, pankojauhot ja suola.

Vispaa kananmunien rakenne rikki toisessa astiassa.

Laita foliopaperia uunipellille ja öljyä se kevyesti vaikka pullasudilla.

Valmista kermaviilikastike tällä välin.

Pilko sipuli ja maustekurkku silpuksi. Yhdistä ne kermaviiliin ja lisää sitruunan mehu. Sekoita ja mausta ripauksella sokeria, suolaa ja pippuria (tilliä). Laita jääkaappiin odottamaan.

Leivitä lohenpalat.

Kasta ensin kananmuniin ja tiputa ruis-pankoseos astiaan (tässä on hyvä olla korkealaitainen kulho) ravistele niin, että jauhot tarttuvat tasaisesti koko nugetin ympärille. Kun teet näin, niin jauho ei tartu sormenpäihin niin herkästi.

Laita valmis leivitetty lohinugetti öljytyn foliopaperin päälle.

Paista nugetteja noin 15-20 minuuttia.


Ripottele valmiiden lohinugettien päälle sormisuolaa/suolaa myllystä.

Tarjoa porkkana/paprika/kurkku suikaleiden kera tai salaatilla/perunoilla.



Katso täältä ohje myös maistuville lohi-lehtikaalipihveille.

8 kommenttia:

  1. naminam...teriyakilohi muutenkin suosikki...tätä täytyy testata...upea aamurusko täällä saaristossakin. Terveisiä Maalaisbistrosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heissan Anne ja kiva kuulla, että nappasi suuta myös sinulla, uskallankin suositella näitä ihan kympillä. Joo upeaa herätä tällaisiin aamuihin. Hyvää viikonloppua myös sinulle :)

      Poista
  2. Meinasin tulla kyselemään, että mistä niitä pankojauhoja saa, mutta nyt tiedän mihin suuntaan ensimmäisenä etsimään. Tämä näyttäisi sellaiselta ohjeelta, että maistuu lapsillekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heissan, juu ainakin minä olen ostanut niitä 2 kilon pusseissa aasia kaupoista. Uskon, että varmasti maistuu lapsille, ei ole mitään vahvoja makuja, ruodot vaan hyvin pois ja avot. Hyvää viikonloppua sinulle ja perheellesi :)

      Poista
  3. Oijoi ihan megahyvää, näitä olisi kivaa tehdä pian kylään saapuville vieraille. <3 Suloista sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinkoista huomenta Tiia, kiitos sinulle ja juu näitä nugetteja tarjoaisin minäkin mielelläni napostelu ja sormiruokana iltaa viettämään tuleville vierailleni. Mukavaa päivän jatkoa myös sinne <3 nyt on pakko lähteä ulos pikku kävelylle, niin hieno ilma ulkona.

      Poista
  4. Ihan huikea resepti, pakko testata!! Kuhaa löytyy pakastimesta, onnistuisikohan siitä?

    VastaaPoista
  5. Kuulostapaa herkulta! Rakastan kaikkea dipattavaa pikkunaposteltavaa ja nämähän kuulostaa jopa terveelliselle :D

    VastaaPoista

Seuraa myös intagramissa

mukana

Mukana

mukana

mukana
Keski-Uudenmaan blogit Kublo

resepti arkisto

Sisällön tarjoaa Blogger.

Hae reseptejä

Hae tästä blogista

tykkää myös Facebookissa

liity blogini lukijaksi tästä