TÄYTETTY KIINANKAALIMUNAKAS, VÄHÄHIILIHYDRAATTINEN



Heissan tässä tulee tämän tammikuun ensimmäisen viikon kolmas postaus, jossa sopeudutaan elämään vähän kurinalaisemmin tuon syömisen suhteen.

Mikä hienointa neljä päivää mennyt ja kiva todeta, että ähky ja turvotus ovat laskeneet ja noin 3 kiloa nestettä vapautunut kehosta. Jaksoin herätäkin aamulla ajoissa mieli pirteänä eikä paljoa haitannut tuo ulkona paukkuva pakkanenkaan.

Minulla on tarkoitus jatkaa tällä linjalla nyt ainakin helmikuun loppuun asti ja tulen paneutumaan tarkemmin kehon hyvinvointiin ja ruokavalioon samalla tutustutaan uusiin opuksiin, kunhan niitä käsiini saan.




Vähähiilihydraattista linjaa varmaan noudatellaan, tosin ei niitä hiilihydraatteja kokonaan hylätä, varsinkaan hedelmiä, joita ilman en osaa olla.




Tähän reseptiin minua innoitti kuva facebookissa. Kyseessä oli japanilainen Yokonomiyaki munakas. Halusin tehdä siitä hiukan proteiinipitoisemman, joten broilerin jauhelihaa tuli täytteeksi. Varhaiskaali vaihtui nopeammin paistettavaksi kiinankaaliksi ja kastike tehtiin turkkilaisesta jogurtista.




KIINANKAALIMUNAKAS BROILERINJAUHELIHALLA JA JOGURTTIKASTIKKEELLA (4:LLE)


RAAKA-AINEET:

Munakas:

  • 8 kananmunaa/ 2 per munakas
  • 400 g kiinankaalia suikaloituna
  • ripaus suolaa ja pippuria
  • voita/öljyä paistamiseen


Täyte:

  • 400 g broilerin jauhelihaa
  • 1 sipuli silputtuna
  • 4 isoa herkkusientä paloiteltuna
  • ½ tl suolaa
  • ½ tl savupaprikaa
  • 1 tl soijakastiketta
  • 1 rkl sweetchilikastiketta


Kastike:

  • 3 rkl turkkilaista jogurttia
  • 1-2 rkl sweetchilikastiketta


Parmesan juustoraastetta päälle


OHJE:

Valmista kastike. Yhdistä jogurtti ja sweetchilikastike. Laita jääkaappiin maustumaan.

Laita pannulle tilkka voita/öljyä ja lisää silputtu sipuli sekä herkkusienet. Pyörittele niitä hiukan pannulla ja lisää joukkoon broilerin jauheliha. Paista kypsäksi ja lisää lopussa mausteet hyvin sekoittaen. Kaada täyte astiaan odottamaan.

Suikaloi kiinankaali ja jaa se neljään osaan laudalla.

Riko 2 kananmunaa kulhoon ja vispaa rakenne rikki, lisää ripaus suolaa ja pippuria.

Laita voita/öljyä pannulle ja kuullota 1 osa kiinankaalia noin minuutin ajan kokoajan sekoittaen. Pienennä pannun lämpötilaa ja kaada munamassa kiinankaalien päälle. Sekoita alussa ja anna sitten hautua kypsäksi, käännä vaikka lautasen avulla ja paista myös toinen puoli.

Siirrä valmis kiinankaalimunakas lautaselle ja laita ¼ täytteestä päälle ja rullaa se. Halutessa voit jakaa rullan kahteen osaan.

Lusikoi päälle jogurttikastiketta ja parmesan juustoraastetta.

Jatka paistamista kukin munakas kerrallaan, kunnes kaikki ovat valmiit.


Jos haluat tulisemmat munakkaat, voit lisätä täytteeseen chiliä.

Ai niin.....kiva jos seuraat mukana ja anna ihmeessä minulle palautetta sekä vinkkejä miten sinä kevennät :)

2 kommenttia:

Seuraa myös intagramissa

mukana

Mukana

mukana

mukana
Keski-Uudenmaan blogit Kublo

resepti arkisto

Sisällön tarjoaa Blogger.

Hae reseptejä

Hae tästä blogista

tykkää myös Facebookissa

liity blogini lukijaksi tästä