KESÄKURPITSA-JUUSTOKEKSIT, myös gluteeniton versio




Ihana aika kotipuutarhurille. Omat viljelyt alkavat tuottaa satoa.




Tosin minä en laittanut tänä vuonna kuin kesäkurpitsaa ja perunaa sekä tietysti erilaisia yrttejä.




Rakuunan olenkin jo kuivattanut.
Mintusta ja salviasta näyttää tulevan myös ihan kivasti purkkiin asti.




Kesäkurpitsaa on kyllä niin kiva kasvattaa. Kiitollinen ja varsin helppo kasvis. Toukokuussa istutin lavalle ja nyt saa pikkuhiljaa alkaa keräämään satoa. Kevät oli lämmin ja kesällä on satanut (välillä vähän liikaakin), joten ei minun ole tarvinnut kuin käydä lavan reunalla kurkkimassa kasvun ihmettä.





Perunat ovatkin sitten eri juttu. Taitavat valmistua vasta elo-syyskuun puolella. No eihän tässä kiirettä ole.





Tällä kertaa tein kesäkurpitsasta keksejä, jotka maistuvat välipalalla tai vaikka telkkaria katsellessa sipsien tilalla.






Keksien maussa ei huomattavaa eroa, teet sitten ne pankojauhoilla tai gluteenittomalla jauhoseoksella. Pankojauholla keksit ehkä aavistuksen rasvaisempia.





KESÄKURPITSA-JUUSTOKEKSIT, myös gluteeniton versio


Raaka-aineet:
  • 1 kesäkurpitsa (n.350g) raastettuna
  • 2 valkosipulinkynttä raastettuna
  • 1 ps mozzarella juustoraastetta (175 g)
  • 1 pkt parmesan juustoa raastettuna  (200g)
  • suolaa, pippuria hiukan
  • 3 rkl persilijaa silputtuna
  • 2 dl pankojauhoja (tai 1,8 dl gluteeniton jauhoseosta)
  • 2 kananmunaa


OHJE:

Pese ja raasta kesäkurpitsa.

Purista raaste lävikön läpi niin, että saat ylimääräisen nesteen pois. Voit myös kuivata liinalla.

Laita kuivattu raaste kulhoon ja raasta sekaan valkosipulinkynnet.
Mausta hiukan suolalla ja pippurilla.

Lisää sekaan juustoraasteet sekä persilija silppu.
Sekoita hyvin.

Lisää massaan joko pankojauhot tai gluteenittomat jauhot riippuen siitä kumpaa haluat käyttää.

Lopuksi riko sekaan kananmunat.

Aseta uunin lämpötilaksi 180 astetta (kiertoilma) 200 tavallinen.

Nostele ruokalusikalla uunipellille leivinpaperin päälle nokareet massasta ja painele ne lusikalla lituskaksi.

Jätä tarpeeksi tilaa keksien väliin, etteivät ne uunissa leviä kiinni toisiinsa (n. 12 keksiä/pelti 60 cm leveä).

Paista uunin keskiosassa n. 10-15 minuuttia, kunnes keksit saavat väriä.

Anna keksien jäähtyä leivinpaperin päällä ennen kuin siirrät niitä.


Raikas dippi limestä ja vaahterasiirapista

Keksit voi nauttia ihan sellaisenaan tai kastaa dippiin.

Itse tein jugurtista, limestä ja vaahterasiirapista raikkaan dipin, mihin kastoimme keksejä.

  • 5 rkl turkkilaista jugurttia
  • 1 limen kuori raastettuna
  • ½-1 limen mehu
  • 2 tl vaahterasiirappia
  • ripaus suolaa ja pippuria
  • Kaikki sekaisin.







8 kommenttia:

  1. Ooh mitkä keksit! Näitä täytyy ehdottomasti joskus kokeilla. Olen kyllä käyttänyt kesäkurpitsaa kekseissä,mutta raakakekseissä kuivurissa.Namskis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos ihanainen <3, eilen illalla syötiin loput ja päälle vielä serranon kinkkua, voi nam ja maiskis ja juu, keksit ovat rapeita, juusto tekee sen :)

      Poista
  2. P.S. ovatko nuo keksit rapeita?

    VastaaPoista
  3. P.S. Jos sulle tulee kauhea määrä kevätkurpitsoja,niin kokeilehan vaikka tällaista
    http://appelsiinejahunajaa.blogspot.co.il/2014/05/2-x-kesakurpitsatahna-milta-nayttaa.html

    VastaaPoista
  4. Kiitti glut ohjeesta.
    Osallistu kastehelmi kulhojen (6) arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos sinulle <3 ja kiitos vinkistä, pitääpä käydä vierailulla :)

      Poista

Seuraa myös intagramissa

mukana

Mukana

mukana

mukana
Keski-Uudenmaan blogit Kublo

resepti arkisto

Sisällön tarjoaa Blogger.

Hae reseptejä

Hae tästä blogista

tykkää myös Facebookissa

liity blogini lukijaksi tästä