Super herkulliset jättikatkaravunpyrstöt ja viherpippuria

Tunnetusti ahmin kaikki ruoka-, luonto ja musiikkiohjelmat televisiosta.  Jotakin niistä aina oppii ja saa itselleen hyvän mielen.  Varsinkin ”Vain elämää” ja ”Voice of Finland” ovat sellaisia ohjelmia, että meillä panostetaan niitä iltoja varten. Hemmotellaan itseämme hyvällä pikku purtavalla. Ei sen tarvitse olla mitään hienoa, kunhan se vaan poikkeaa normi arkiateriasta. Useimmiten tehdään kanansiipiä erilaisin marinadein sekä dippikastikkein tai bruschetta leipiä eri päällisillä.






Eilen rakas puolisoni kuitenkin yllätti tuomalla kotiin jättikatkaravunpyrstöjä.  Voit uskoa kuinka kuola valui suunpielistä jo pelkästä silmäyksestä noita merenherkkuja kohtaan.




Siitä onkin jo aikaa, kun viimeksi näitä tehtiin. Voi, maiskista.




Herkullisin ohje millä näitä jättikatkaravunpyrstöjä meillä on kokattu, saatiin myös televisiosarjasta ”Maustematkalla”.  Ohje on aasialaisvaikutteinen, yhdessä sarjan jaksoista Britti kokki Stevie Parle ja mausteasiantuntija Emma Grazette vierailivat siellä missä mustapippuri kasvaa eli Kamputseassa.

Ohjeessa käytetään poikkeuksellisesti viherpippuria. Tiesitkö muuten, että viher-, musta- ja valkopippuri  poimitaan samasta köynnöksestä, eroa niillä on vain eri kypsyysaste. Viherpippuria saadaan siten, että raaka marja (vihreä ) pakastekuivataan tai säilötään etikkaan. Mustapippuria kerätään myös vihreänä, mutta kuivataan auringossa, jolloin marja tummuu ja rutistuu. Valkopippuria saadaan, kun marjan annetaan kasvaa täysin kypsäksi  (punaiseksi), jonka jälkeen siitä liuotetaan punainen kuori pois
.

Mutta nyt takaisin näihin super, SUPER herkullisiin jättikatkaravunpyrstöihin.







JÄTTIKATKATKARAVUNPYRSTÖJÄ  JA VIHERPIPPURIA




Raaka-aineet:

  • 20 kpl raakoja kuorellisia jättikatkaravunpyrstöjä
  • 2 cm pätkä tuoretta inkivääriä raastettuna
  • 4 valkosipulinkynttä raastettuna
  • 2 -3 rkl viherpippuria
  • 5-6 kpl kaffir-lime-lehtiä (tuoreita löytää etnisistä kaupoista ja niitä voi pakastaa)
  • 2 rkl soijaa
  • 2 rkl osterikastiketta
  • 2 rkl kalakastiketta
  • 2-3 tomaattia pienenä kuutiona
  • 2 limen mehu, tuoretta korianteria tai persiljaa
  • 5 rkl maapähkinäöljyä paistamiseen





OHJE:

Kuumenna wokpannu tai korkealaitainen paistinpannu ja lisää öljy.
Lisää kuumaan öljyyn raastettu inkivääri ja valkosipuli, sekoita, varo polttamasta.
Lisää katkaravunpyrstöt, kaffir-lime-lehdet sekä viherpippurit. Sekoita hyvin.
Kun ravut saavat hiukan väriä, punastuvat, lisää pannuun soija-, osteri- ja kalakastike.
Kypsennä kunnes ravut ovat kauttaaltaan vaaleanpunaisia.
Lopuksi lisää tomaattikuutiot ja silputtu korianteri tai persilja.
Purista päälle limen mehua reilusti.
Tarjoile leivän ja vihreänsalaatin kera.




VINKKI:


Jos tarjoat rapuja alkupalaksi, niin 3-4 kpl riittää per ruokailija.  Meille kahdelle riiti nuo 20 kpl hyvin herkku-iltapalaksi. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Seuraa myös intagramissa

mukana

Mukana

mukana

mukana
Keski-Uudenmaan blogit Kublo

resepti arkisto

Sisällön tarjoaa Blogger.

Hae reseptejä

Hae tästä blogista

tykkää myös Facebookissa

liity blogini lukijaksi tästä